LTE-kokemuksia automatkalta Oulu–Tampere

Kävin työmatkan vuoksi Tampereella. Helka halusi mukaan matkaan, joten oli kätevintä tehdä reissu omalla autolla. Reitiksi valitsimme Oulu–Jyväskylä–Tampere. Matkalla seurasin LTE-yhteyden toimivuutta.

Olin pari viikkoa aiemmin ostanut autokäyttöön imukuppikiinitteisen LTE-antennin, jotta kuuluvuus olisi paras mahdollinen. Huawein B593s-22 LTE-modeemin WLAN-tukiasema rajoittaa kotikokemusten perusteella yhteyden nopeutta. Joka tapauksessa tarvitsin invertterin sen käyttämiseksi autossa, joten otin mukaan kotoa myös Applen Airport Extreme 802.11ac -tukiaseman. Vähän tuli ehkä liioiteltua hätävarjelua, mutta toimiipahan. Tiedän, koska käytän tällä hetkellä ainoana yhteytenä kotona kyseistä kalustoa.

Viritys

Päädyin aiemmin mainittuun antenniin mietittyäni ensin kiinteän antennin asentamista autoon. Totesin kuitenkin että asennus olisi tarpeettoman kallis enkä tahdo uuteen autoon reikiä. Lisäksi teknologian kehittyessä erillinen antenni on helppo vaihtaa uusille taajuusalueille, tai parhaimmillaan jää tarpeettomaksi kun verkko kehittyy.

Olin odottanut, että LTE-verkko olisi melko kattava, mutta en uskonut että koko matkan aikaa pystyisin käyttämään LTE-verkkoa. Tämän vuoksi olin hieman skeptinen, että yhteys toimisi häiriöttä koko matkaa, sillä aiempien kokemuksien vuoksi verkkojen välillä vaihtamisesta aiheutuu katko tai pahimmillaan laite hukkaa verkon kokonaan. Asia korostuu erityisesti liikkuvassa autossa.

Yllätyksekseni jouduin toteamaan, että ehkä noin 5 minuutin katkosta lukuunottamatta yhteys toimi äärimmäisen hyvin. Vasteaika oli keskimäärin n. 50-60 ms luokkaa. Subjektiivisesti yhteys vastasi miltei koko matkan kiinteää yhteyttä. Puhuin jopa 20 minuutin Skype-puhelun näytönjakamisella eikä yhteydessä ollut mitään ongelmia. Numerodataa minulla ei ole tallessa, mutta 6000 paketin ping-testin ajalta pakettihävikki oli alle 0,1% eli kiinteää yhteyttä vastaavassa luokassa. SSH-yhteydessä en huomannut havaittavaa viivettä.

Katve

Kotona selvisi, että Elisan verkossa on tosiaankin katvealue Pyhäjärven ja Kärsämäen välillä. Tätä katkosta lukuunottamatta auton sisäpuolella olevan lisäantennin avulla LTE-yhteys toimi ongelmitta ja nopeasti koko muun matkan ajan. Elisalle vinkiksi, että kannattaa tuo katve vielä korjata ja sen jälkeen voi alkaa mainostamaan “nopein”, “laajin” jne. superlatiivien lisäksi että minkä kaupunkien välillä LTE-verkko toimii myös liikkuvalle käyttäjälle.

Asuttuani 2 vuotta Yhdysvalloissa Piilaaksossa, auon joka kerta suuta kun joku suomalainen operaattori möläyttää että Yhdysvalloista pitäisi ottaa mallia 4G-verkkojen osalta. Oman kokemukseni pohjalta siellä LTE-verkot toimivat parhaimmillaankin vain yhtä nopeasti kuin hyvät 3G-verkot täällä, ja ylipäätään mikään kännykkäverkko ei kuulunut kun ajoi taajama-alueen ulkopuolelle (erityisesti laaksoa ympäröivään vuoristoon). Hinnoittelusta puhumattakaan; oma liittymäni maksoi siellä n. $100/kk kytkypuhelimen kanssa. Jos joku väittää että täällä pitäisi ottaa sieltä mallia missään muodossa, huhhuh!

Mobiilit yhteydet, niin puhe- kuin datayhteydet, ovat yksi syistä miksi asun mielelläni Suomessa! Suosittelen nettiä autossa tarvitseville lämpimästi käyttämääni Mobevon antennia. Tukiasemaksi riittää yksinkertaisempikin ja todennäköisesti kannattaa hankkia LTE-modeemi, jossa on sisäinen WLAN-tukiasema ja joka ei tarvitse invertteriä. Toisaalta invertteristä saa verkkovirtaa myös läppärin lataamiseen. Ainakin Oulu–Tampere-reitille voin suositella Saunalahden 100 Mbit/s LTE-liittymää. Nopeudet jäävät autossa 5-25 Mbit/s välille, mutta sekin riittää hyvin liikkeellä.


Päivitys 1.2.2015 20:49. Kilpailevien operaattorien kuuluvuus vertailun vuoksi. Valitettavasti ainakaan vielä nettiyhteydeksi autoon ei ole muita vaihtoehtoja kuin Elisa/Saunalahti.

Soneran LTE-kuuluvuus DNA:n 4G-kuuluvuus